Asiakaskokemuksia

Restakoti Oy

Salkku sopii liikkuvaan työhön

Restakoti Oy hyödyntää myyjiensä laite- ja tarvikehankinnoissa K-S Konttoripisteen kehittämää Salkkua. Salkku-palvelu on suunniteltu täyttämään kaikki liikkuvan työn vaatimukset ja helpottamaan esimiehen työtaakkaa perehdytysvaiheessa.

Laite- ja tarvikehankinnat sujuvat Salkun kautta

Restakoti Oy on vuonna 2010 perustettu katto- ja hormipinnoituksiin erikoistunut yritys. Ympäri Suomen palveleva Restakotin lukuisat myyjät ja asentajat ovat jatkuvasti liikkeellä – työtä tehdään paljolti siellä missä asiakkaat ovat. Onkin tärkeää, että työntekijöillä on liikkuvaan työhön sopiva välineistö käytössään. Kasvavassa yrityksessä törmättiin uusien työntekijöiden perehdyttämisessä perinteiseen ongelmaan: esimiehen resursseja kului aivan liikaa uuden työntekijän työkalujen sekä laitteiden hankkimiseen ja niiden asentamiseen.

”Aina kun meillä aloitti uusi myyjä, alkoi ensimmäinen työpäivä koulutuksella ja sitten siinä suunnilleen ruokatauon jälkeen lähdettiin tekemään kierrosta eri liikkeisiin, joista ripotellen kerättiin myyjän tarvitsemat laitteet ja tarvikkeet”, kertoo Restakodin myyntijohtaja Mikko Ruuska.

Restakodilla alettiin pohtia tapoja helpottaa esimiesten työtä ja jouhevoittaa uuden työntekijän perehdytystä sekä varsinaisen työn aloittamista. Tässä kohtaa K-S Konttoripiste astui mukaan kuvioihin. Kevättalvesta 2016 asti Restakodilla on hyödynnetty uusien työntekijöiden laite- ja tarvikehankinnoissa K-S Konttoripisteen Salkku-palvelua. Parhaillaan Restakodin myyjillä ympäri Suomen on käytössään lähes sata juuri heidän työhönsä räätälöityä Salkkua.

Myyntivälineistö kasaan napin painalluksella

Salkun idea on tarjota helppo ja kätevä tapa hankkia kaikki liikkuvassa työssä tarvittavat laitteet ja tarvikkeet samalla kertaa yhdestä paikasta. Käytännössä K-S Konttoripiste vastaa Salkun sisällön keräämisestä ja mahdollisista esiasennuksista, jotta kaikki välineet ovat työntekijän käytettävissä heti ensimmäisestä työpäivästä lähtien.

”Salkku on tuote, jossa on kyse myyjiemme myyntivälineistön kasaamisesta ja toimittamisesta. Toisaalta Salkku on myös palvelu, joka helpottaa myyjiemme esimiesten työtä, kun yhdellä napin painalluksella tai soitolla saamme tilattua kaikki tarvittavat välineet eikä meidän tarvitse niiden vuoksi kierrellä kauppoja erikseen”, Ruuska toteaa.

Helppous ja vaivattomuus valtteina

Restakoti ja K-S Konttoripiste ovat kehittäneet Salkun sisältöä ja toimintamallia hyvässä yhteistyössä. Vastaan tulleet haasteet on saatu selätettyä ja nykyään Salkku tuo Restakodille aidosti lisäarvoa.

”Aivan alussa Salkun kanssa oli havaittavissa pieniä kasvukipuja lähinnä laitteiden valvonnan ja seurannan kanssa. Nämäkin asiat kuitenkin on saatu korjattua ja nyt tiedämme tarkalleen, että mikä laite on käytössä kelläkin ja kaikesta on olemassa tarkka rekisteri.”

”Salkku on todellakin hyödyllinen palvelu, joka tuo lisäarvoa helppoudellaan ja vaivattomuudellaan. Lisäksi se on yrityksen kasvun kohdalla helposti monistettavissa. Voin suositella Salkkua myös muille yrityksille, alasta riippumatta”, Ruuska sanoo.

Lue lisää Salkku-palvelusta täällä.

Mikko Ruuska

myyntijohtaja

Restakoti Oy

Asiantuntijamme auttavat sinua löytämään juuri sinun yrityksellesi sopivan ratkaisun

Ota yhteyttä